Valitse sivu

Politiikka on pitkäjänteistä työtä asioiden eteenpäin viemiseksi – olen käytettävissäsi jatkamaan työtä meille tärkeiden asioiden parissa

En voi luvata hoitaa yksittäisiä asioita kuntoon, olen vain valmis pistämään itseni likoon rohkeasti kaikkien haasteellistenkin asioiden edessä.

Kunnallinen päätöksenteko on paljon muutakin, kuin kokouksissa istumista – oman mielipiteen muodostamiseen tarvitaan erilaisia tietoverkostoja, joiden avulla voi syventää omaa ymmärtämystä päätöksenteolla olevista asioista. Kunnallinen päätöksenteko vaatii eri alojen asiantuntijoiden näkemysten hyväksikäyttöä päätöksenteossa.

Vaaleissa mukana olleille ehdokkaille on tarjolla erittäin monenlaista osaamista vaativia luottamustehtäviä erittäin laaja-alaisesti – lautakunnista merkittäviin osakeyhtiöiden hallituksiin.

Johanna

Taito määrää sen mitä kykenee tekemään.
Motivaatio ratkaisee mitä tekee.
Asenteesta riippuu, kuinka hyvin sen pystyy tekemään.

            ”Tuntematon ajattelija”

Henkilönä Johanna Koskelainen

Olen paljasjalkainen 46 v. oululainen nainen ja asun nykyään Kiimingin Tirinkylässä Kiiminkijoen rannalla. Elämäni on kierrättänyt minua kaupunginosista toiseen, ruutukaava-alueelta tänne maaseutumaiseen Kiiminkijoen varteen. Perheeseeni kuuluu aviomies aikuisten...

lue lisää

Teemat

Kolme jokea ja ruutukaava, väljää maaseutumaista asumista ja oman kylän kyläidentiteettiä – ihmisillä on vaihtoehtoja valita itselleen haluamansa asuinympäristön. Oululla on uudistumisen edellytykset olemassa –...

lue lisää